Teollisuuslaitoksen vihertäminen ICT-avusteisesti ei ole kiinni yhdestä teosta. Se on yhdistelmä monia seikkoja, joita esimerkiksi tässä oppaassa on esitelty. Vihreä siirtymä ei ole yksi kertarykäisy, vaan joukko pieniä, vähittäin tapahtuvia muutoksia ajattelu-, suunnittelu-, ja toteutustavoissa. Kaikki lähtee ihmisistä, olivatpa he omistajia, esimiehiä tai henkilöstöä.
Tieto- ja viestintäteknologia-avusteiset ilmasto- ja ympäristötoimet on helpointa ja luontevinta toteuttaa laitteiston, prosessien ja ohjelmistojen suunniteltujen päivitysten yhteydessä. Kokonaissuunnitelma tai visio halutusta lopputilanteesta on kuitenkin hyödyllinen, vaikka sen toteutumiseen menisi useita vuosiakin. Suunnittelussa kannattaa punnita, minkälainen kokonaisuus omasta laitoksesta muodostuu, kun yhdistetään eri keinoja siirtymässä ilmasto- ja ympäristöystävällisempään tuotantoon.
Liikevaihto: 1,3 milj. euroa
Henkilöstö: 10 henkeä
Toimialaluokka: Koulutusta palveleva toiminta (85600)
Kotipaikka: Jyväskylä
Jyväskylän Yritystehdas on Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yhteisomistama startup-hautomo. Yritystehdas tarjoaa kahden vuoden hautomovalmennusta Jyväskylän alueen lupaavimmille skaalautuville startupeille sekä opinnollistettuja valmennuksia omistajakorkeakoulujen opiskelijoille, henkilökunnalle ja tutkijoille. Hautomoon hakevan yrityksen tulee täyttää kuusi kriteeriä, jotka liittyvät muun muassa paikallisuuteen, henkilöstöön, rahoitukseen ja liikeidean skaalautuvuuteen.
Yritystehtaan hoivista on aloittanut tiensä useita Green ICT:n tai vähähiilisyyden parissa toimivia yrityksiä. Yritystehtaan tilojen suunnittelussa on pyritty hyödyntämään mahdollisimman paljon olemassa olevia kalusteita ja uusien osalta on pyritty tekemään pitkäikäisiä, huollettavia ja aikaa kestäviä kaluste- ja materiaalivalintoja. Iso painoarvo tiloissa on muunneltavuudessa; kalusteita ja tiloja voidaan hyödyntää monissa eri käyttötarkoituksissa, jolloin kalusteiden elinkaari myös pitenee.
Yritystehdas sijaitsee Kankaan Arkissa ja kohteella on LEED Silver -ympäristösertifikaatti. LEED-sertifiointi arvioi rakennuksen ympäristövaikutuksia ja kestävyyttä useilla eri osa-alueilla, kuten energiankulutusta, vedenkulutusta, materiaaleja ja sisäilman laatua. Kohteessa seurataan aktiivisesti lämmön-, sähkön- ja vedenkulutusta sekä lajiteltuja jätemääriä.
Toiminnassaan verkostoja ja yhteistyötä korostava Yritystehdas osallistuu myös kansallisen Green ICT -ekosysteemin toimintaan.
Tehokkaita keinoja aloittaa Green ICT -toimet
Usein on helpointa aloittaa käyttölaitehankinnoista ja uusia omat työasemat, puhelimet ja oheislaitteet vihreämmiksi, kun niiden luontainen elinkaari tulee päätökseensä. Samalla on hyvä vaatia toimittajilta laitteita, joiden tehot riittävät pitkään käyttöön. Kun palvelinlaitteisto tulee tiensä päähän, kannattaa harkita onko mahdollista siirtyä käyttämään pilvipalvelua. Jos tämän toteuttaminen ei ole mahdollista, kannattaa tuleva palvelin hankkia siten, että hukkalämpö voidaan käyttää paikallisesti hyödyksi.
Toinen helppo tapa tehdä ilmastoteko on ottaa käyttöön verkkolaskutus osto- ja myyntilaskuihin sekä hankintoihin. Verkkolaskut ovat 20–40 kertaa ilmastoystävällisempiä kuin paperilaskut.
Tuotantovälineisiin investoitaessa kannattaa miettiä, onko mahdollista siirtyä esimerkiksi tuotantovaihe kerrallaan älykkäämpiin laitteisiin. Voisiko esimerkiksi siirtyä etupainotteisesti ohjaus- ja seurantajärjestelmiin, jotka tukevat skaalaamista ja uusien tuotantovaiheiden mukaan ottamista tulevaisuudessa? Hyviä keinoja hukan ja päästöjen vähentämiseen ovat vähittäinen siirtymä joko energiatehokkaampaan automaatioon, IoT-laitteistoon tai robotiikkaan sekä jatkuva energiatehokkuuden ja materiaalivirtojen seuranta.
Suomalaisen valmistavan teollisuuden on vaikea kilpailla halpatyömaiden kanssa hinnalla. Siksi sen kilpailuvalttina tulevaisuudessa, etenkin kotimaassa ja Euroopan sisämarkkinoilla, ovat todennetut, positiiviset ilmasto- ja ympäristövaikutukset. Keskitetty Business Intelligence -järjestelmä on mahdollista rakentaa niin, että toimet voidaan dokumentoida ja osoittaa asiakkaille.
Toivomme, että oppaasta ja sitä syventävistä koulutuksista on ollut hyötyä. Kiitos, että olet mukana tekemässä positiivista muutosta!
Toimialaluokka: Maakuntien liitot ja kuntayhtymät
Kotipaikka: Keski-Suomi
YmpyräKS on Keski-Suomen yritysten ympäristövastuullisuusverkosto, jonka toimintaa pyörittää Keski-Suomen liitto osana alueensa yrityksiä tukevaa toimintaa. Verkoston tärkein tavoite on tukea alueen yrityksiä, erityisesti pk-yrityksiä, päivittämään toimintaansa ympäristövastuullisempaan suuntaan. YmpyräKS-verkosto järjestää infotilaisuuksia, koulutuksia ja jakaa tietoa ja työkaluja ympäristövastuullisen yritystoiminnan kehittämiseen.
Verkosto on toiminut vuodesta 2020. Vuonna 2022 verkoston toimintaa kehitettiin ympäristöministeriön rahoittamassa hankkeessa YmpyräKS-verkosto Keski-Suomen ilmastotyön vauhdittajana. Vuonna 2023 verkostoa pyörittävät Keski-Suomen liiton lisäksi Jyväskylän kaupunki ja Business Jyväskylä, Viitasaaren kaupunki, Business Äänekoski, Keski-Suomen kauppakamari, Keski-Suomen yrittäjät ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioPaavo. Verkoston jäseninä on yli 300 keskisuomalaista yritystä ja yritysten ympäristövastuullisuudesta kiinnostunutta tahoa.
”Ympäristövastuullisuuskysymykset vaikuttavat kasvavassa määrin yritysten toimintaedellytyksiin joko suoraan tai arvoketjujen kautta”, kertoo projektiasiantuntija Enni Huotari Keski-Suomen liitosta. ”YmpyräKS-verkosto haluaa lisätä tietoa vastuullisuuden kehittämisestä ja isoja yrityksiä koskevan vastuullisuusraportoinnin myötä lisääntyvistä vastuullisuuskriteereistä. Näin keskisuomalaiset yritykset pärjäävät ja ovat kilpailukykyisiä tulevaisuudessakin.”