Ohjelmistoalalla on valtava mahdollisuus auttaa yrityksiä kaikilla toimialoilla kohti kestävämpää tulevaisuutta. Älykkäiden ratkaisujen avulla voidaan vähentää energiankulutusta, optimoida resurssien käyttöä, parantaa liiketoiminnan tehokkuutta ja luoda kokonaan uusia innovaatioita – kaikki samalla kestävän kehityksen tavoitteita edistäen. Tuore Sustainability in the Software Industry -kysely (2024) kuitenkin paljastaa, että vaikka vastuullisuus on yhä tärkeämpi teema suomalaisessa ohjelmistoteollisuudessa, kaivataan yhä enemmän tiedon ja käytännön ratkaisujen jakamista. Tätä puutetta paikkaamaan SW4E-ekosysteemi ja Green ICT -hanke VISIIRI yhdistävät nyt voimiaan.

Yhteistyön aloittamisen puolesta puhuvat useat yhdistävät tekijät. Molemmat toimijat tuovat yhteen niin yliopistoja, yrityksiä kuin muitakin toimijoita. Molemmat myös työskentelevät ohjelmistoratkaisujen kestävän kehityksen edistämiseksi.

– Vastuullisuus näkyy suomalaisessa ohjelmistoalalla, mutta kehityksessä on vielä paljon potentiaalia. Yritykset painottavat energiankulutuksen vähentämistä ja kestäviä liiketoimintamalleja, mutta asiakasvaatimukset vastuullisuudelle vaihtelevat suuresti. Vain osa yrityksistä on ottanut käyttöön konkreettisia vastuullisuustoimia, kuten vihreää koodausta ja energiatehokkuutta tukevia teknisiä ratkaisuja. Vastuullisuuden merkitys kasvaa kuitenkin jatkuvasti, ja alan toimijat kaipaavat lisää yhteistyötä sekä parhaiden käytäntöjen jakamista. Siksi olemme yhdistäneet voimiamme, toteaa SW4E-ekosysteemiä luotsaava Roope Pajasmaa DIMECC Oy:stä.  

Molemminpuoliset hyödyt

SW4E-ekosysteemissä mukana olevat toimijat voivat kehittää osaamistaan VISIIRI-hankkeen materiaalien pohjalta ja VISIIRI-hanke puolestaan voi saada kehittämistyöhönsä case-esimerkkejä SW4E:n yrityksiltä. VISIIRIssä yritykset voivat mm. osallistua ohjelmistojen kädenjälkivaikutusten kartoittamiseen ja vihreiden mittausjärjestelyjen kehittämiseen. Kehittämiseen osallistumalla pääsee vaikuttamaan mittausjärjestelyihin, ja testaamiseen voi tarjota omaa ratkaisuaan. Mittauksista kootaan hankkeessa benchmark-tietokanta. Yrityksillä on myös mahdollisuus saada case-esittely hankkeessa tuotettaviin oppaisiin.

– Näen ekosysteemien yhteistyössä paljon hyötyjä molemmille osapuolille. ICT-alan laajat ilmasto- ja ympäristökysymykset ratkeavat ainoastaan yhteistyöllä, eikä ole mielekästä, että asioita tehdään vain omissa nurkissa. VISIIRIssä teemoina ohjelmistojen vihreyden lisäksi ovat esimerkiksi konesalien ja verkkoliikennetekniikan ilmasto- ja ympäristövaikutukset, joten voimme tarjota laajaa näkökulmaa aihepiiriin SW4E:n yrityksille, kertoo VISIIRIn projektipäällikkö Antti Sipilä.

Yhteistyötapahtumia jo syksyllä

Juuri käynnistynyt yhteistyö on lähtenyt käyntiin nopealla aikataululla, sillä jo muutaman lyhyen tapaamisen jälkeen toimijat ovat löytäneet teemoja, joista tullaan järjestämään tapahtumia jo kuluvan syksyn aikana. Ohjelmistoteollisuuden kestävyyteen keskittyvän tapahtuman järjestäminen olikin yksi Sustainability in the Software Industry -kyselyssä ilmenneistä toiveista.

SW4E Ohjelmistoalan ekosysteemi

SW4E-ekosysteemi on ohjelmistovetoisten yritysten ja tutkimusorganisaatioiden yhteisö, joka tukee tulevaisuuteen suuntautuvaa ohjelmistokehitystä ja alan kasvua. Ekosysteemin jäsenet vaikuttavat strategisesti osallistumalla aktiivisesti työryhmiin, johtoryhmään ja verkostoitumistapahtumiin. Tällä hetkellä keskeisiä teemoja ovat tekoäly ja kestävä kehitys ohjelmistotekniikassa, joita käsitellään jäsenyritysten muodostamissa työryhmissä.

SW4E-ekosysteemin toiminta keskittyy kolmeen keskeiseen alueeseen: ohjelmistotekniikan kehittäminen ja kansainvälisen tunnettuuden vahvistaminen, yhteisten tutkimus- ja kehitysprojektien käynnistäminen sekä yhteistyön ja verkostoitumisen edistäminen alan toimijoiden keskuudessa.

SW4E:n jäsenet 9/2024: 

Ekosysteemin jäseniä ovat: KELA, M-Files, Innofactor, Boogie Software, Demola Global Oy, Q4US, CSC, Turun yliopisto, Oulun yliopisto, Aalto Yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Tampereen yliopisto, Åbo Akademi sekä Business Finland.  SW4E:n rahoittaa Business Finland sekä jäsenmaksut. 

Lisätietoja:

VISIIRI – Vihreän siirtymän ICT-ekosysteemi

Green ICT -hanke VISIIRI luo kokonaiskuvan Suomen ICT-alan vaikutuksista ilmastoon ja ympäristöön. 

Hanke tukee ICT-alan vihreää siirtymää yhdistämällä alan toimijat valtakunnalliseen ekosysteemiin, tekemällä näkyväksi ICT-alan ympäristövaikutusten mittaamisen tavat ja energiansäästön ratkaisut sekä tuottamalla ympäristötietoisuutta lisääviä ohje- ja koulutusmateriaaleja yritysten käyttöön.

Hankekumppanit

Hankkeen koordinaattorina toimii TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry. Hankekumppaneita ovat Itä-Suomen yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun Yliopisto, TIVIA ry ja Turun yliopisto.

Yritys- ja hankkijayhteistyö

Hankkeessa ovat yhteistyöyrityksinä mukana Accountor Finago Oy, Alvidiotech Oy, CTRL Reality Oy, Exove Oy, Hiottu Oy, MorrowX Oy, Netum Oy, NorthCode Oy, Solita Oy, Sorware Ay ja Trail Openers Oy.

Rahoitus

Hanketta osarahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). Rahoitus on myönnetty Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta.

Lisätietoja:

  • projektipäällikkö Antti Sipilä, antti.sipila@tieke.fi, puh. 044 98 44 646
  • hankkeen verkkosivut